tiistai 21. helmikuuta 2017

127. Lisää norsuja!


Esittelin parissa aiemmassa postauksessani tekemiäni norsuja (KLIK ja KLIK), joista jälkimmäisestä löytyy ohje norsuihin. Nyt näitä söpöläisiä on luvassa pari lisää, kun norsutehtaaltani (:D) valmistui parit yksittäiset vaunulelut lisää.

Näistä norsuista muuten huomaa hyvin sen eron, joka syntyy kun norsun ompelee yhteen - punaista norsua en ole kääntänyt ympäri, mutta sininen on. Mielestäni sininen näyttää hieman huolitellummalta kuin punainen.



Näitä norsuja voisi virkkailla loputtomasti, sen verran suloisia niistä tulee :)





perjantai 17. helmikuuta 2017

126. Herra ja rouva Jänö.


Ennen joulua bongasin kauniin Maileg-tyylisen pupun valkoisilla siivillä sekä prinsessahameella tori.fi sivustolla. Pupusta tuli joululahja - minulle itselleni ;) Olin katsellut blogeissa itsetehtyjä ihania Maileg tyylisiä tonttuja ja pupuja ja päätin kokeilla hurauttaa itselleni jonkinlaisen pupun toisen kaveriksi.

Katselin ideoita pinterestistä ja lopulta päädyin piirtämään pupun kaavat vapaalla kädellä.

Ihania aarteita -blogissa (KLIK) oli hyvät ohjeet pupun kokoamiseen ja oikeaan työskentelyjärjestykseen, joita ilman olisin varmaankin joutunut purkamaan ompeluksia muutamaan otteeseen ;)

Haastavinta pupussa oli korvien ompelu sekä tassujen ja pään yhdistäminen muuhun vartaloon. Vähän jouduin käsin vielä paikkailemaan, kun koneella ei kaikkea saanut ommeltua. Mutta aika hieno siitä tuli, vaikka itse sanonkin!

PS. Ihailin joulun alla Kaarun tekemiä todella upeita Maileg- tyylisiä tonttuja, KLIK!



Ihanaa viikonloppua!



lauantai 11. helmikuuta 2017

125. Virkattu viirinauha.


Sain jostain inspiraation virkata taas viirinauhan pitkästä aikaa! Virkkasin ensimmäisen viirinauhani aivan virkkausurani alkutaipaleella ja se on edelleen tallessa. Nyt halusin tehdä vähän hempeämmän viirinauhan ja käytin väreinä vanhaa roosaa, beigeä ja valkoista.

Itse asiassa viirinauhainspiraatio iski niin, että tämän jälkeen olen tehnyt pari muutakin viirinauhaa, joista viimeisin on vielä hieman kesken. Täytyy myöntää, että mitään osoitetta tälle tai näille viirinauhoille ei ole, mutta voihan niitä varuiksi varastoon tehdä :)



Viirien tekemisen perusperiaatteen löydät täältä, KLIK. Itse virkkasin aluksi 20+1 kjs, joten viireistä tuli vähän pienempiä kuin ohjeessa. Virkkasin vielä viirin ympäri kiinteitä silmukoita, niin reunat tulivat huolitelluiksi.

Käytin viirien tekemiseen mm. DROPS Muskatin vanhanajanroosan väristä lankaa, joka tällä hetkellä miellyttää silmääni :)


/postauksessa mainoslinkki: Adlibris


Mukavaa viikonloppua! 


keskiviikko 8. helmikuuta 2017

124. Kolme pientä elefanttia marssi näin..


Aiemmin tekemäni virkattu norsu (KLIK) saa jatkoa, sillä olen saanut inspiraation tehdä niitä hieman lisää :) Virkkaamani norsu on blogini luetuin postaus ja varsinkin sen jälkeen, kun laitoin postaukseen kääntämäni ohjeen, sitä on katsottu entistäkin enemmän. Kyseisestä postauksesta löytyy näihin norsuihin suomeksi kääntämäni ohje sekä linkki alkuperäiseen ohjeeseen, joka on ruotsiksi.




Pujotin norsut ja puuhelmet kuminauhaan ja päihin kiinnitin verhonipsut, niin vaunukoristeen saa kiinnitettyä vaikkapa vauvan vaunuihin :) Lisäksi nämä norsut käänsin ompelun jälkeen ympäri, joka loi siistimmän yleisilmeen eikä jäänyt repsottavia reunoja näkyviin. Jätin selkään pienen aukon, jonka kautta sain käännettyä norsun ympäri ja jonka lopulta ompelin kiinni täyttämisen jälkeen.

Vaunukoristeesta tuli aika hieno, vaikka itse sanonkin :) 






sunnuntai 5. helmikuuta 2017

123. Runebergin tortut.


Hyvä Runebergin päivää! Jos Johan Ludvig Runeberg eläisi, hän täyttäisi tänään 213 vuotta. Runebergin päivää on vietetty jo miehen vielä eläessä, sillä perinne alkoi Runebergin täyttäessä 50-vuotta. 

Runebergin kuuluisinta tuotantoa ovat Maamme-laulumme sanat sekä Vänrikki Stoolin tarinat.

Runeberg kuoli Porvoossa 6.5.1877, jonne hänet on myös haudattu. Wikipedian mukaan (KLIK"Runebergin hautajaiset 12. toukokuuta 1877 olivat suuret ja juhlalliset. Helsingistä tuli kolme junavaunullista hautajaisvieraita ja hautajaisiin osallistuivat koko valtiopäivät. Hautajaissaaton reitti Runebergin kotitalolta oli peitelty kuusenhavuilla ja reunustettu pikkukuusilla. Kuusenhavuilla oli koristeltu myös Porvoon rakennuksia, kaupungin kaupat olivat kiinni koko päivän ja Helsingissäkin kolme tuntia. Kulkue oli niin pitkä, että sen alkupää oli jo haudan äärellä eivätkä viimeiset olleet vielä päässeet lähtemään vainajan kotitalolta."

Runebergin vaimo, Fredrika Runeberg haudattiin vain kaksi vuotta myöhemmin miehensä viereen ja Fredrikan nimi on kaiverrettu hautakiven toiselle puolelle.

Vierailin Porvoossa viimeksi kesällä ja postasin vierailusta tässä postauksessa, KLIK.



Nämä virkatut Runebergin tortut syntyivät, kun pari vuotta sitten jo näin idean Prinsessajuttu blogissa ja päätin, että jonain vuonna virkkaan sellaiset Runebergin päiväksi :) Idea ohjelinkkeineen löytyy siis täältä, KLIK.

torstai 2. helmikuuta 2017

122. Neulottu setti vauvalle: pipo, tumput ja sukat.


Tämä soma pieni setti vauvalle on alunperin Marin idea ja hänen ohjeillaan toteutettu. Olen neulonut aiemmin kyseisellä ohjeella villasukat, joista postasin täällä, KLIK, Vielä en tarkalleen tiedä, kenelle tämä setti menee :)  Ohje pipoon, sukkiin ja tumppuihin löytyy Marin blogista täältä, KLIK.


Käytin setissä lankana DROPS Baby Merinoa, jota hankin viime syksynä ja josta postasin täällä, KLIK.




Ihanaa oli kuvailla tätä söpöä settiä, kun ihana auringonpaiste tanssi valona ja varjona tupakeittiössä Ihanaa, kun päivät ovat pidentyneet ja töistäkin saattaa päästä yhä useammin ennen kuin aurinko on laskenut :)


Baby Merino light pink
Baby Merino white
Baby Merino old pink




/ mainoslinkit: Adlibris




maanantai 30. tammikuuta 2017

121. Lankainventaario 2017.


Sunnuntaina 8.1.2017 suoritin lankainventaarion. Kaivoin esiin kaikki villa- ja puuvillalangat ja punnitsin ne keittiövaa'alla.

Lopputuloksena vaaka näytti saldoksi ohuita puuvillalankoja olevan 1180g, paksumpia puuvillalankoja 520g ja villalankoja 680g. Yhteensä lankaa kaapeistani löytyy siis 2840g. Lankaa olisi vuoden olussa ollut enemmänkin, mutta muutamat lahjavillasukat verottivat pienen määrän varastojani.



Ajattelin vuonna 2017 ryhtyä hieman tarkkailemaan lankahankintoja ja missä tahdissa lankoja kuluu vuoden aikana. Mikään hirveä lankahamsteri en omasta mielestäni ole (olen kuullut muilta käsityöihmisiltä, että lankoja saattaa tursuta kaapeista ja laatikoista ja..) ja pyrin hankkimaan lankoja vain tarpeeseen. Katsotaan sitten vuoden lopussa, paljonko lankaa on kulunut ja miten paljon on tullut hankittua lisää.



lauantai 28. tammikuuta 2017

120. Salmiakki seepra - kakku.



Kolmisen viikkoa sitten vietettiin allekirjoittaneen synttäreitä ja inspiroituneena Mallan Makeissa syödystä ihanasta kakusta (josta postasin täällä, KLIK) päätin kokeilla, miten jauhopeukaloni toimii :) Etsin netistä sopivan ohjeen ja valitsin Kinuskikissan Salmiakki seepra -kakun, jonka ohje löytyy täältä, KLIK.


Kakkua varten piti hankkia Apteekkarin Salmiakki mixeriä. Itseäni nauratti, kun kysyin tuotetta apteekissa ja se ojennettiin minulle tiskin alta ;)

Jogurtti ja vaniljarahka olivat hyvä tasapaino melko voimakkaalle salmiakin maulle. Herkkuihin taipuvaisena, jopa allekirjoittaneen makeannälkä tuli täyteen jo pienestä kakunpalasta! Hyvää oli, täytyy tehdä toisenkin kerran kakkua, että tulee koko mixeri käytettyä :)




maanantai 16. tammikuuta 2017

119. Linnuille lisää kakkuja.



Vähän ennen joulua "leivoin" kakkuja linnuille (KLIK), jotka katosivat nopsasti. Joulunvietosta palattua totesin, että kakut ovat tehneet kauppansa ja tein niitä muutamat lisää. Tällä kertaa laitoin kakkuihin kuorettomia auringonkukansiemeniä sekä ulkolinnuille tarkoitettuja maapähkinöitä.



Löysin Halpa hallista joululomalla yhden uuden vuoan lisää, joten nyt voin tehdä kolmea eri kokoa olevia kakkusia :)

Lintujen talviruokinnasta voi lukea lisää täältä, KLIK.





perjantai 13. tammikuuta 2017

118. Virkattu valkoinen tuolinpehmuste.


Viime viikonloppuna mittariin pamahti taas yksi vuosi lisää ja pitihän sitä sitten vähän juhlistaa leipomuksien kera. Vieraita oli enemmän kuin varatuoleihin oli pehmusteita, joten tekaisin nopsasti paria päivää ennen matonkuteesta pehmusteet lisätuoleja varten.

Pehmusteet virkkasin ihan matonkuteesta isoäidinneliöstä. Kahteen kulmaan virkkasin vielä ketjusilmukoita solmimisnauhoja varten.

Hankin myös vuoden ensimmäiset tulppaanit ihastuttamaan kotia :)

Olen virkannut aiemminkin näitä pehmusteita, olen kertonut niistä täällä, KLIK.




Ihanaa viikonloppua!