Sisällön tarjoaa Blogger.

129. Virkattu lumihiutale.


Olen ihaillut monissa blogeissa mitä hienoimpia virkattuja lumihiutaleita. Ohjeita löytyy joka lähtöön ja varmastikin jokaiselle taitotasolle.

Minäkin päätin nyt yhden lumihiutaleen verran testata hiutaleen virkkausta, johon ohje löytyy täältä, KLIK.

Puuhelmiä löytyy mm. Adlibrikseltä.

/postauksessa mainoslinkkejä: Adlibris



128. Ystadissa.


Kesälomalla pääsin toteuttamaan yhden pitkäaikaisen haaveeni, sillä matkustimme Kööpenhaminasta Juutinrauman sillan yli junalla ensin Malmööseen ja siitä vielä Ystadiin. Mitä ihmettä Ystadissa on?

Ystad on Henning Mankellin rikosromaanien tapahtumapaikka, jossa rikospoliisi Kurt Wallander selvittää monia rikoksia. Hennig Mankellin Wallander-sarjaan kuuluu 12 kirjaa, joista ensimmäinen on ilmestynyt 1991. Kurt Wallander on itselleni tullut tutuksi kirjoista, sillä olen lukenut ne kaikki.
Vasta myöhemmin sain tietää elokuvista, joista olen nähnyt suurimman osan. Kuten tiedämme - kirjat antavat kokonaisvaltaisemman kuvan kuin elokuvat, niin Wallanderinkin kohdalla. Kirjoista käy ilmi paljon paremmin mm. Kurt Wallanderin ja hänen tyttärensä Lindan problemaattinen isä-tytär suhde. 

Henning Mankell menehtyi syöpään vain 67-vuotiaana lokakuussa 2015 ja hänet on haudattu Göteborgiin Ruotsiin. Vaikka Henning Mankell on tullut monille tutuksi Wallander-sarjasta, ehti hän kirjoittaa myös lukuisia muita romaaneja.




Kierroksemme Ystadissa alkoi Ystads turistbyrå:sta eli Ystadin matkatoimistosta, josta kävimme hakemaan kartan sekä ostimme Wallander -oppaan. Oppaassa kerrotaan pääsääntöisesti elokuvista, joita Ystadissa on kuvattu jopa 44 kappaletta (osa englanniksi). Karttaan on merkitty yhteensä 109 kuvauspaikkaa Etelä-Ruotsin, Skånen alueella. Sanomattakin on selvää, että me emme ehtineet vierailla kuin Ystadin keskustassa olevilla kuvauspaikoilla, joista yksi tärkeimmistä on tietenkin Mariagatan, jossa Wallander asuu.




Ystad on pieni kunta, jonka taajamassa asuu vähän yli 18 000 asukasta. (lähde: KLIK) Ystad elää Kurt Wallanderista ja pitää pienen paikan vilkkaana turistikohteena. Ystad on myöskin satamakaupunki sekä sieltä löytyy myöskin rautatieasema. Malmöstä Ystadiin menee junalla noin tunnissa.















127. Lisää norsuja!


Esittelin parissa aiemmassa postauksessani tekemiäni norsuja (KLIK ja KLIK), joista jälkimmäisestä löytyy ohje norsuihin. Nyt näitä söpöläisiä on luvassa pari lisää, kun norsutehtaaltani (:D) valmistui parit yksittäiset vaunulelut lisää.

Näistä norsuista muuten huomaa hyvin sen eron, joka syntyy kun norsun ompelee yhteen - punaista norsua en ole kääntänyt ympäri, mutta sininen on. Mielestäni sininen näyttää hieman huolitellummalta kuin punainen.



Näitä norsuja voisi virkkailla loputtomasti, sen verran suloisia niistä tulee :)





126. Herra ja rouva Jänö.


Ennen joulua bongasin kauniin Maileg-tyylisen pupun valkoisilla siivillä sekä prinsessahameella tori.fi sivustolla. Pupusta tuli joululahja - minulle itselleni ;) Olin katsellut blogeissa itsetehtyjä ihania Maileg tyylisiä tonttuja ja pupuja ja päätin kokeilla hurauttaa itselleni jonkinlaisen pupun toisen kaveriksi.

Katselin ideoita pinterestistä ja lopulta päädyin piirtämään pupun kaavat vapaalla kädellä.

Ihania aarteita -blogissa (KLIK) oli hyvät ohjeet pupun kokoamiseen ja oikeaan työskentelyjärjestykseen, joita ilman olisin varmaankin joutunut purkamaan ompeluksia muutamaan otteeseen ;)

Haastavinta pupussa oli korvien ompelu sekä tassujen ja pään yhdistäminen muuhun vartaloon. Vähän jouduin käsin vielä paikkailemaan, kun koneella ei kaikkea saanut ommeltua. Mutta aika hieno siitä tuli, vaikka itse sanonkin!

PS. Ihailin joulun alla Kaarun tekemiä todella upeita Maileg- tyylisiä tonttuja, KLIK!



Ihanaa viikonloppua!



125. Virkattu viirinauha.


Sain jostain inspiraation virkata taas viirinauhan pitkästä aikaa! Virkkasin ensimmäisen viirinauhani aivan virkkausurani alkutaipaleella ja se on edelleen tallessa. Nyt halusin tehdä vähän hempeämmän viirinauhan ja käytin väreinä vanhaa roosaa, beigeä ja valkoista.

Itse asiassa viirinauhainspiraatio iski niin, että tämän jälkeen olen tehnyt pari muutakin viirinauhaa, joista viimeisin on vielä hieman kesken. Täytyy myöntää, että mitään osoitetta tälle tai näille viirinauhoille ei ole, mutta voihan niitä varuiksi varastoon tehdä :)



Viirien tekemisen perusperiaatteen löydät täältä, KLIK. Itse virkkasin aluksi 20+1 kjs, joten viireistä tuli vähän pienempiä kuin ohjeessa. Virkkasin vielä viirin ympäri kiinteitä silmukoita, niin reunat tulivat huolitelluiksi.

Käytin viirien tekemiseen mm. DROPS Muskatin vanhanajanroosan väristä lankaa, joka tällä hetkellä miellyttää silmääni :)


/postauksessa mainoslinkki: Adlibris


Mukavaa viikonloppua! 


124. Kolme pientä elefanttia marssi näin..

virkattu norsu

Aiemmin tekemäni virkattu norsu (KLIK) saa jatkoa, sillä olen saanut inspiraation tehdä niitä hieman lisää :) Virkkaamani norsu on blogini luetuin postaus ja varsinkin sen jälkeen, kun laitoin postaukseen kääntämäni ohjeen, sitä on katsottu entistäkin enemmän. Kyseisestä postauksesta löytyy näihin norsuihin suomeksi kääntämäni ohje sekä linkki alkuperäiseen ohjeeseen, joka on ruotsiksi.

virkattu norsu

virkattu norsu

virkattu norsu

Pujotin norsut ja puuhelmet kuminauhaan ja päihin kiinnitin verhonipsut, niin vaunukoristeen saa kiinnitettyä vaikkapa vauvan vaunuihin :) Lisäksi nämä norsut käänsin ompelun jälkeen ympäri, joka loi siistimmän yleisilmeen eikä jäänyt repsottavia reunoja näkyviin. Jätin selkään pienen aukon, jonka kautta sain käännettyä norsun ympäri ja jonka lopulta ompelin kiinni täyttämisen jälkeen.

Vaunukoristeesta tuli aika hieno, vaikka itse sanonkin :) 

virkattu norsu

virkattu norsu




123. Runebergin tortut.


Hyvä Runebergin päivää! Jos Johan Ludvig Runeberg eläisi, hän täyttäisi tänään 213 vuotta. Runebergin päivää on vietetty jo miehen vielä eläessä, sillä perinne alkoi Runebergin täyttäessä 50-vuotta. 

Runebergin kuuluisinta tuotantoa ovat Maamme-laulumme sanat sekä Vänrikki Stoolin tarinat.

Runeberg kuoli Porvoossa 6.5.1877, jonne hänet on myös haudattu. Wikipedian mukaan (KLIK"Runebergin hautajaiset 12. toukokuuta 1877 olivat suuret ja juhlalliset. Helsingistä tuli kolme junavaunullista hautajaisvieraita ja hautajaisiin osallistuivat koko valtiopäivät. Hautajaissaaton reitti Runebergin kotitalolta oli peitelty kuusenhavuilla ja reunustettu pikkukuusilla. Kuusenhavuilla oli koristeltu myös Porvoon rakennuksia, kaupungin kaupat olivat kiinni koko päivän ja Helsingissäkin kolme tuntia. Kulkue oli niin pitkä, että sen alkupää oli jo haudan äärellä eivätkä viimeiset olleet vielä päässeet lähtemään vainajan kotitalolta."

Runebergin vaimo, Fredrika Runeberg haudattiin vain kaksi vuotta myöhemmin miehensä viereen ja Fredrikan nimi on kaiverrettu hautakiven toiselle puolelle.

Vierailin Porvoossa viimeksi kesällä ja postasin vierailusta tässä postauksessa, KLIK.



Nämä virkatut Runebergin tortut syntyivät, kun pari vuotta sitten jo näin idean Prinsessajuttu blogissa ja päätin, että jonain vuonna virkkaan sellaiset Runebergin päiväksi :) Idea ohjelinkkeineen löytyy siis täältä, KLIK.

122. Neulottu setti vauvalle: pipo, tumput ja sukat.


Tämä soma pieni setti vauvalle on alunperin Marin idea ja hänen ohjeillaan toteutettu. Olen neulonut aiemmin kyseisellä ohjeella villasukat, joista postasin täällä, KLIK, Vielä en tarkalleen tiedä, kenelle tämä setti menee :)  Ohje pipoon, sukkiin ja tumppuihin löytyy Marin blogista täältä, KLIK.


Käytin setissä lankana DROPS Baby Merinoa, jota hankin viime syksynä ja josta postasin täällä, KLIK.




Ihanaa oli kuvailla tätä söpöä settiä, kun ihana auringonpaiste tanssi valona ja varjona tupakeittiössä Ihanaa, kun päivät ovat pidentyneet ja töistäkin saattaa päästä yhä useammin ennen kuin aurinko on laskenut :)


Baby Merino light pink
Baby Merino white
Baby Merino old pink




/ mainoslinkit: Adlibris